Miesfoorumi

Miesfoorumin tehtävänä on synnyttää ja ylläpitää kristillisen uskon pohjalta veljestoimintaa, joka perustuu luotettavaan Raamatun opetukseen ja keskinäiseen vuorovaikutukseen. Tavoitteena on persoonan eheytyminen ja kasvu sekä kunkin oman kutsumuksen selkiytyminen. Miesfoorumin peruselementtejä ovat rukous ja raamattu – laulua ja musiikkiakaan unohtamatta.

Jari Sunila puhumassa Hvittorpissa lokakuussa 2019

Tämä vapaaehtoisvoimin toimiva miesten yhdessäolo koostuu muun muassa seminaareista, saunailloista, kasvu- ja toimintaryhmistä sekä musiikki- ja laulutoiminnasta. Toimintaa pyörittää joukko innostuneita miehiä, joilla kullakin on erilainen tausta, mutta yhteinen näky. Toiminta alkoi vuonna 1996 selkeästä tarpeesta ja kipinästä. Taustayhteisömme on Helsingin Raamattukoulu.

Miesfoorumin tunnuksena on yläpalkissa näkyvä luonnonkivi, jonka pintaan on muotoutunut ristinmuotoinen kohouma. Logomme ympärille on koottu toimintaperiaatteemme.